Kuuletko kaiun?
Oli taas se aika vuodesta, kun pimeys alkoi laskeutua aikaisemmin ja ilmassa oli merkkejä lähenevästä talvesta. Oli syksy. Kylmä tuuli puhalsi Yyterin rantaan ja heilutti jo hieman vaalenneiden puiden oksia. Nuori pariskunta käveli pitkin rantaa, aivan veden rajalla, kuten heillä oli tapanaan tehdä joka lauantai. Mies kantoi kädessään piknikkoria ja toisella kädellään piti kiinni naisen kädestä. Tämä lauantainen retki rantaan oli tämän kesän viimeinen ennen talven saapumista ja tästä retkestä muodostuikin täysin erilainen kuin aiemmin.
Pariskunnan matka jatkui kohti perinteistä taukopaikkaa, jossa oli tarkoitus istua, nauttia kauniista maisemasta ja hyvästä ruuasta. Tuuli vinkui korvissa, mutta he eivät antaneet sen häiritä. Muutama lokki lenteli vielä yläpuolella ja piti tavallista kovempaa ääntä, mikä kummastutti pariskuntaa. Aivan kuin lokit olisivat varoittaneet pariskuntaa jostakin.
Taukopaikka alkoi häämöttää edessäpäin. Se oli vanha nuotiopaikka. Saapuessaan pariskunta huomasi polttopuiden loppuneen vilkkaan kesän jälkeen, joten mies lähti etsimään puita viereisestä metsiköstä. Nainen alkoi purkaa koria ja levitti viltin nuotion viereen. Hän asetteli viltille salaattikulhon, pihvejä ja molemmille ruokailuvälineet. Aterian kruunasi tietenkin perinteinen viinipullo. Yht'äkkiä lokit lopettivat huutamisen ja lensivät kaupungin suuntaan. Nainen hämmästyi, katseli ympärilleen ja huomasi miehensä kaulaliinaan roikkumassa viereisen puun oksalla. Nainen huusi miestään ja lähti juoksemaan kohti kaulaliinaa. Miestä ei näkynyt missään.
Minuutit kuluivat ja poliisipartio saapua paikalle. Nainen itki hysteerisesti ja kertoi miehensä kadonneen. Poliisit tutkivat metsikön reunaa, mutta he eivät löytäneet mitään. Miehestä oli jäljellä vain sinisen kirjava kaulaliina.
Etsintöjen loputtua seuraavana aamuna, nainen palasi nuotiopaikalle. Poliisit ja poliisikoirat eivät olleet löytäneet miehestä jälkeäkään, mutta nainen ei halunnut luovuttaa. Mihin mies oli voinut kadota niin lyhyessä ajassa? Nainen kierteli metsikön reunaa ja huusi miestään viimeisen kerran. Hän kääntyi lähteäkseen ja samalla kuuli kaikuna miehensä huutavan: ”Minä rakastan sinua!”
Oli taas se aika vuodesta, kun pimeys alkoi laskeutua aikaisemmin ja ilmassa oli merkkejä lähenevästä talvesta. Oli syksy. Kylmä tuuli puhalsi Yyterin rantaan ja heilutti jo hieman vaalenneiden puiden oksia. Nuori pariskunta käveli pitkin rantaa, aivan veden rajalla, kuten heillä oli tapanaan tehdä joka lauantai. Mies kantoi kädessään piknikkoria ja toisella kädellään piti kiinni naisen kädestä. Tämä lauantainen retki rantaan oli tämän kesän viimeinen ennen talven saapumista ja tästä retkestä muodostuikin täysin erilainen kuin aiemmin.
Pariskunnan matka jatkui kohti perinteistä taukopaikkaa, jossa oli tarkoitus istua, nauttia kauniista maisemasta ja hyvästä ruuasta. Tuuli vinkui korvissa, mutta he eivät antaneet sen häiritä. Muutama lokki lenteli vielä yläpuolella ja piti tavallista kovempaa ääntä, mikä kummastutti pariskuntaa. Aivan kuin lokit olisivat varoittaneet pariskuntaa jostakin.
Taukopaikka alkoi häämöttää edessäpäin. Se oli vanha nuotiopaikka. Saapuessaan pariskunta huomasi polttopuiden loppuneen vilkkaan kesän jälkeen, joten mies lähti etsimään puita viereisestä metsiköstä. Nainen alkoi purkaa koria ja levitti viltin nuotion viereen. Hän asetteli viltille salaattikulhon, pihvejä ja molemmille ruokailuvälineet. Aterian kruunasi tietenkin perinteinen viinipullo. Yht'äkkiä lokit lopettivat huutamisen ja lensivät kaupungin suuntaan. Nainen hämmästyi, katseli ympärilleen ja huomasi miehensä kaulaliinaan roikkumassa viereisen puun oksalla. Nainen huusi miestään ja lähti juoksemaan kohti kaulaliinaa. Miestä ei näkynyt missään.
Minuutit kuluivat ja poliisipartio saapua paikalle. Nainen itki hysteerisesti ja kertoi miehensä kadonneen. Poliisit tutkivat metsikön reunaa, mutta he eivät löytäneet mitään. Miehestä oli jäljellä vain sinisen kirjava kaulaliina.
Etsintöjen loputtua seuraavana aamuna, nainen palasi nuotiopaikalle. Poliisit ja poliisikoirat eivät olleet löytäneet miehestä jälkeäkään, mutta nainen ei halunnut luovuttaa. Mihin mies oli voinut kadota niin lyhyessä ajassa? Nainen kierteli metsikön reunaa ja huusi miestään viimeisen kerran. Hän kääntyi lähteäkseen ja samalla kuuli kaikuna miehensä huutavan: ”Minä rakastan sinua!”
En ole ihan varma, voisiko tätä tekstiä luonnehtia ilmauksella "maaginen realismi", mutta joka tapauksessa realistinen kuvaus saa hyvän säväyksen lievästä yliluonnollisuudesta. Hieno ja kiinnostava teksti.
VastaaPoista