Uskonto, valta ja kulttuuri

A.
Luin kirjan nimeltä Minne tytöt kadonneet(2010). Kirjan on kirjoittanut Leena Lehtolainen ja kirja kuuluu Maria Kallio-dekkareihin. Kirjan päähenkilö on, kuten arvata saattaa, itse Maria Kallio, joka toimii myös kirjan kertojana. Tarinassa keskeisiä henkilöitä Kallion lisäksi ovat Kallion työtoverit Espoon poliisiasemalta kuten Koivu ja Ruuskanen. Kirjan alussa Kallio on Afganistanissa kouluttamassa poliiseja. Matkalla uuden poliisikoulun avajaisiin, tienvarsipommi räjähtää ja tuhoaa edellä ajavan auton. Saavuttuaan Suomeen häntä odotti työtehtävänä selvittää kolmen maahanmuuttajatytön katoamistapaukset. Kolme 14-18-vuotiasta muslimityttöä on kadonnut lähes samaan aikaan, eikä kukaan tiedä heistä mitään. Juttua aletaan tutkia ja kesken katoamisten tutkimisen, neljäs nuori muslimityttö, Noor, löydetään lumihangesta kursitettuna omaan päähuiviinsa. Kallio alkaa pohtia liittyvätkö katoamiset ja kenties murha jollain tavalla yhteen. Onko tekijänä sama henkilö ja ovatko kolme muuta kadonnutta tyttöä kenties myös vaarassa. Kallio ja hänen työtoverinsa alkavat selvittää murhaa, kuulustella läheisiä ja etsiä vihjeitä katoamisten ja murhan yhteneväisyyksistä. Lopulta asiat alkavat selvitä mitä ihmeellisimmillä tavoilla.

       Kirjassa tulee voimakkaasti esille maahanmuuttajamiesten ja erityisesti muslimimiesten valta naisia kohtaan. Muslimiperheiden miehet ovat perheen pää ja vahtivat ja ohjaavat naisten toimintaa voimakkaasti. Kaikki kirjan neljä muslimityttöä käyvät samassa Tyttökerhossa, jonne pojilta on pääsy ehdottomasti kielletty. Tässäkään tapauksessa perheiden miehet eivät pidä ideaa hyvänä, sillä siellä tytöt oppivat elämään suomalaisten tyttöjen tavalla eivätkä enää kunnioita oman uskontonsa ja kotimaansa tapoja. "Tajuattehan, mitä se saattaa joissain perheissä tarkoittaa? Noorin isä ei voinut sietää sitä, että Noor kävi Tyttökerhossa --". Kirjan muslimiperheissä suhtauduttiin myös hyvin negatiivisesti poikaystäviin. Heidän olemassaolonsa kiellettiin, heitä kutsuttiin vain pahoiksi pojiksi tai koulukavereiksi. Kuolleen Noorin tiedettiin seurustelevan, mutta asiasta kysyttäessä perheeltä tunteet ja mielipiteet nousivat selvästi esiin: "Ei se ollut poikaystävä! Se oli yksi tyhmä poika, joka halusi olla Noorin kanssa, mutta Noor ei pitänyt hänestä! Se huono poika tappoi minun Noorin --". Perheiden miehet pitivät tiukasti huolta, etteivät tytöt liikkuneet poikien seurassa ja että he käyttivät päähuivia. Miehet jopa seurasivat tyttöjä varmistaakseen heidän käyttäytyvän uskonnollisesti ja kulttuurillisesti oikein. Naiset joutuivat alistumaan miesten kulttuurilliseen ja uskonnolliseen kuriin. Naiset tekivät kotitöitä ja joutuivat aina kertomaan missä liikkuivat ja kenen kanssa. Kirjan tytöt tottelivat perheen miesten tahtoa, mutta uhmasivat heitä myös valehtelemalla: "Noor ei halunnut valehdella perheelleen. Veikkaan, että hän jokusen kerran sanoi menevänsä pelkästään ”Tapiolaan”, mikä oli totta, mutta Tyttökerhon sijaan hän menikin Tuomaksen luo tai oli kerholla vain hetken ja lähti sitten pojan mukaan --". Tytöt ja naiset saivat perheen miehiltä myös uhkauksia: "-- jos se vielä kerran kulkee ulkona ilman huivia, se saa selkäänsä".

       Kirja on hyvä esimerkki siitä, kuinka erilaisia käsityksiä eri uskonnoissa ja kulttuureissa on
vapaa-ajan vietosta sekä ihmissuhteista. Lukiessa tätä kirjaa, muslimiperheiden säännöt ja rajoitukset tuntuvat naurettavilta, koska itse tietää että saa olla juuri sellainen kuin on. Näiden kulttuurillistenristiriitojen ansiosta tajuaa, millainen vaikutus niillä voi olla yksilöön ja yhteiskuntaan. Pahimmassa tapauksessa ihmisiä siirtyy ajasta ikuisuuteen, ja ihmisille jää ainakin syviä henkisiä haavoja.